Koillis-Satakunnan Sähkö Oy myy ja toimittaa sähköä sekä sähköön liittyviä palveluita asiakkailleen. Yhtiön toiminta käsittää sähkön myynnin ja verkkoliiketoiminnan.

Yhtiön jakeluverkko sijaitsee alueella, jossa kohtaavat Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pirkanmaa. Yhtiön omistajista pääosakkaina ovat kunnat: Virrat, Ähtäri, Alavus, Keuruu ja Kihniö. Yhtiö on perustettu vuonna 1946.

Yhtiön vahvuuksia ovat varma jakeluverkko, verkostoautomaation huipputekniikka sekä osaava ja palveluhaluinen henkilöstö. Yhtiön arvoihin kuuluvat luotettavuus, helppous, sähkön sekä palvelun hyvä laatu ja asiakasystävällinen hinnoittelu.

Koillis-Satakunnan Sähkön päätehtävä on turvata asiakkailleen sähkön saatavuus kilpailukykyiseen hintaan kaikissa olosuhteissa. Haluamme kehittää yhtiötä elinvoimaisena alati muuttuvassa toimintaympäristössä, vastata kilpailuun, olla alueellisesti vastuullinen työnantaja sekä toimia kannattavasti.

Yhtiömme arvoja ovat luotettavuus ja vastuullisuus, paikallisuus, palveluhaluisuus, toisten kunnioittaminen, yhdessä tekeminen, tuloksellisuus ja jatkuva kehittäminen. Arvoista on lähtöisin myös asiakaslupauksemme: Varmaa sähköä ja ystävällistä palvelua, asiakkaidemme parhaaksi!

Yhtiön keskustoimipaikka sijaitsee Virroilla ja aluetoimisto Ähtärissä.

Koillis-Satakunnan Sähkö Oy lyhyesti:

  • Perustamisvuosi 1946
  • Henkilökunta n. 50
  • Käyttöpaikkoja noin 16.000, joista vapaa-ajan asuntoja noin 4.900
  • Johtoja 3.985 km (247 m/liittymä)
  • Jakelumuuntamoita 1.227 kpl
  • Siirretty energiamäärä 172 GWh (2017)

 

 

 

 


Koillis-Satakunnan Sähkö Oy henkilökunta

Yhteistyö ja sponsorointi

Koillis-Satakunnan Sähkö tukee urheilu- ja kulttuuriryhmiä, järjestöjä sekä tapahtumia, jotka hyödyttävät paikallista yhteisöä ja tukevat asiakkaidemme hyvinvointia. Markkinointiyhteistyöllä pyrimme saamaan näkyvyyttä ja vahvistamaan asiakassuhteitamme.

Perusteena markkinointiyhteistyölle ovat yhtiömme arvot: paikallisuus, vastuullisuus, yhdessä tekeminen ja jatkuva kehittäminen. Emme sponsoroi poliittisia tai uskonnollisia organisaatioita tai yksittäisiä henkilöitä.

Markkinointiyhteistyökumppaniksi voi hakea lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen myynti@ksat.fi. Hallituksemme käsittelee hakemukset kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa ja joulukuussa.

 

Vuosikertomus 2017

 

Lataa tästä

Tilinpäätös Koillis-Satakunnan Sähkö Oy 2017

Katso tästä