TOUKOWIRTANEN 2015

Säävarman verkon rakentaminen etenee

Säävarman sähköverkon rakentaminen jatkuu asemakaava-alueella Virroilla. Keväällä on tehty maakaapelointia Lakarintien varrella Virtain sähköasemalta kohti Jäähdyspohjaa, noin yhdeksän kilometrin matkalla.

Alueen kaapelointi varmistaa sähkönjakelua myös Jäähdyspohjaan ja edelleen vesistön poikki Vaskivedelle.

Työt Lakarintien varrella aloitettiin viime kesänä, jolloin asennettiin 20 kV:n maakaapeli. Nyt on vuorossa pienjänniteverkon kaapelointi.

Koillis-Satakunnan Sähkön aluepäällikkö Erkki Korhonen kertoo, että maakapeloinnin lisäksi rakennetaan uudet puistomuuntamot vanhojen pylväsmuuntamoiden tilalle. Remonttiin menee yhteensä kymmenen muuntopiiriä. Sähkönjakelu siirtyy muuntopiiri kerrallaan ilmajohdoista maakaapeliin.

Kaapelointi Lakarin alueella on tarkoitus saada valmiiksi kevään mittaan. Kaivujälkien paikkailu jää odottamaan kesää ja kuivempia kelejä. Vanhat muuntamot ja linjajohdot pylväinen puretaan tuonnempana.

Seuraavaksi maakaapeloinnin kohteena ovat Heinäahon sähköasemalta Virtain keskustan suunnan johtolähdöt. Työnjohtaja Ismo Mäntysalmi laskee, että töihin päästään käsiksi tulevan kesän aikana.

 

Paikallisesti palvellen

Vuosi 2014 oli onnistunut

Koillis-Satakunnan Sähkön taloudellinen tulos vuodelta 2014 oli hyvä. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea asiakkaillemme sekä työntekijöillemme. Liikevaihto sekä liikevoitto olivat kumpikin vuotta 2013 suuremmat. Sähkön siirto pieneni noin 2 prosenttia, johtuen poikkeuksellisen lämpimästä vuodesta ja sitä seuranneesta vähäisestä lämmityssähkön tarpeesta.

Sähkön myynti kasvoi niin omalla verkkoalueella kuin muuallakin. Yhtiö maksaa hyvästä tuloksesta osinkoa omistajilleen, joita ovat Virrat, Alavus, Ähtäri, Keuruu, Kihniö (yht. 99,8 %) sekä yksityiset osakkeenomistajat (yht. 0,2 %). Näin ollen sähköyhtiön myynnillä ja siirrolla keräämä liikevaihto päätyy suurelta osin paikallisten kaupunkilaisten ja kuntalaisten hyväksi.

Yhtiön toiminnalliset tavoitteet toteutuivat pääosin. Verkostoinvestoinnit saatiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti ja hieman ylikin, johtuen hyvistä urakointikeleistä. Sähköä hankittiin ja myytiin budjetoidun mukaisesti. Pahoilta myrskyiltä vältyttiin. Pienempien myrskyjen aiheuttamien vikojen korjaustyöt sujuivat joutuisasti ja sähkönjakelun keskeytysajat asiakkaille olivat lyhyitä.

 

Palvelua asiakkaiden tarpeiden mukaisesti

Asiakaspalvelu on yksi yhtiön tärkeimmistä toiminnoista, joka pyritään toteuttamaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Koillis-Satakunnan Sähkö palvelee niin paikan päällä toimistolla, puhelimitse, sähköpostin välityksellä kuin myös verkkokaupassa. Asiakkaat saavat vapaasti valita itselleen parhaiten sopivan asiointitavan. Sähkösopimukset ovat myös asiakkaiden valittavissa. Sähkön myynnin sopimuksen voi tehdä esim. toistaiseksi voimassa olevaksi, yhden vuoden tai kahden vuoden määräajaksi. Saatavilla on myös pörssisähkön hintaan sidottu SPOT-sähkötuote. Asiakas voi valita itselleen parhaiten sopivan sähkötuotteen ja sopimuksen kestoajan.

Tehdään töitä yhdessä, rakentavassa yhteistyössä ja yhteisen hyvän eteen. Yksin on vaikea kenenkään pärjätä. Hyvää kesän odotusta!

Toimitusjohtaja
Vesa Hätilä

 

Vuosikertomuksesta 2014 poimittua

– Koillis-Satakunna Sähkö Oy:n verkkoalueen asiakkaille toimitettiin vuonna 2014 sähköä 169 035 MWh.
– Verkkoon kytkettynä oli 16 100 käyttökohdetta, josta 31 prosenttia vapaa-ajan asuntoja.
– Keskimääräinen viankorjausaika oli 0,69 tuntia.
– Verkostoinvestoinnit kohdistuivat maakaapelointiin. Pienjohdoista oli maakaapelia 25,9 prosenttia.
– Vuosikertomus löytyy osoitteesta www.ksat.fi valikosta Yritys. Sen voi myös noutaa yhtiön toimistolta.

 

Häiriöviestin tilaus verkkosivuilta www.ksat.fi

Yhtiön verkkoalueella olevan kohteen sähkökatkosta voi tilata häiriöviestin Online-palvelusta verkkosivuilta www.ksat.fi.

Palveluun rekisteröidytään ja kirjaudutaan verkkosivuilla olevasta Online-painikkeesta. Kirjautumisen jälkeen etusivulla olevasta Häiriöinfo-linkistä avautuu kellonaikavalinnat arkipäiville ja viikonlopuille. Valinnoilla voi rajoittaa omaa vastaanottoaikaa, jos esimerkiksi yöaikaan ei halua tekstiviestejä.

Kätevä tapa on myös vastaanottaa häiriöilmoitukset sähköpostiin, joka on valittavissa tekstiviestien sijaan.

 

Määräaikainen sopimus verkkokaupasta tai puhelimitse

Tuotteet ja hinnat ovat aina nähtävissä verkkosivuillamme www.ksat.fi. Sopimuksen voi tilata määräaikaisen sopimuksen kohdasta Tee sopimus verkkokaupassa. Määräaikaisen sopimuksen tarjoushinnat vaihtelevat markkinatilanteen mukaan viikoittain. Määräaikaisen sopimuksen aikana asiakkaan energiahinta ei muutu. Määräaikaisen sopimuksen voi tilata myös puhelimitse.

Määräaikainen sopimus on nyt halpa!

 

Tilaa e-lasku verkkopankkiin

E-laskun käyttöönotto on helppoa oman verkkopankin palvelusivulla. Tallenna asiakasnumero ja viimeisen laskun viitenumero verkkopankin e-laskupalveluun. Laskujen maksu helpottuu ja paperilaskut jäävät pois.

 

Käytä laskun viitenumeroa verkkopankissa

Viitenumeron tarkoitus on yksilöidä meille saapunut maksusuoritus. Sillä kohdistamme saapuneen maksun suoritetuksi. Yksilöintitunnuksena voi toissijaisesti käyttää asiakasnumeroa, laskunumeroa tai molempia yhdessä. Vältä kohdistusta pelkällä nimelläsi, koska asiakkaanamme saattaa olla samannimisiä henkilöitä.

 

Vesivoimaa täydellä teholla

Killin Voima Oy:n tuotanto on ollut alkuvuonna 10-15 prosenttia keskimääräistä runsaampaa.

Käyttöpäällikkö Juha Koivula kertoo talvitulvimisen alkaneen noin kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti.

Voimalaitokset ovat toimineet yötä päivää täydellä teholla. Vaikka voimalaitos läpäisee vettä kaksikymmentä kuutiota sekunnissa, ei ohijuoksutuksilta ole vältytty. Ohijuoksutustarve on ollut pari kuutiota sekunissa.

– Tilanne jatkunee koko kevään, sillä odotettavissa on sulamisvesiä myös Ähtärinjärven pohjoispuolelta, jossa on ollut runsaasti lunta. Vedenpinta voi nousta 7-10 cm vuorokaudessa, joten tänä keväänä järvi on täynnä jäiden lähdön aikoihin.

– Energian tuotannon kannalta vesitilanne on nyt hyvä voimalaitosten pyöriessä täysillä. Toisin oli viime keväänä, jolloin mentiin minimijuoksutuksilla, käyttöpäällikkö Juha Koivula mainitsee.

Avaa asiakaslehden näköisversio: ToukoWirtanen 2015